Kävin hyvin erikoisen väännön erään "kirkollisen" kanssa. En voi tavoistani poiketen mainita hänen nimeään tässä yhteydessä, koska hänellä on ollut tapana vaatia blogikirjoitusten poistoja jos hänen nimensä mainitaan. Tämä on toki ymmärrettävää. Hän sanoo facebookin suljetuissa ryhmissä ja kasvokkainkommentointi -messengertyylisissä paikoissa asioita samalla kun hänellä on tiettyä statusta kirkossa. Hänellä on melko paljon menetettävää.
Keskustelun viesti oli (tällä kertaa) se, että hän oli huomannut että minulla on ollut positiivisiakin yhteyksiä uskonnolliseen toimintaan. Hän oli huomannut miten kävin Firenzen kirkkorakennuksissa. (Toki hän vähän asiattomasti jätti huomiotta matkani magnus opuksen, taulukoin renessanssitaiteen teokset ehdottoman objektiiviseen "mielenkiintoisuus-pervous" -nelikenttään ja tähän liittyvään kuva-aineistoon joka koostuu esimerkiksi erityisen kuuluisien veistosten pakarain lähikuvauksista. Taiteilijat olivat muuten huolestuttavan tietämättömiä anatomiasta. Esimerkiksi veistoksista löytyi harmittavan harvoin peräreikää.) Lähestymiseni Firenzeen on toki muutenkin "Assassin's Creed"-keskeinen. (Voitte tämän jälkeen miettiä mitä Templarit minulle edustavat.)
Toisaalta hän oli kiinnittänyt huomiota siihen miten paras työkaverini on muslimi. Hänen viestinsä oli että koulujen osallistuttava uskonnonopetus - jota hän tietää minun vastustavan syvästi - on selvästi toiminut kun olenkin niin avomielinen uskontoihin tutustuja joka ymmärtää kristillisestä kulttuurista. (Bollocks. Kirjaimellisesti. Minulla on myös T-paita jossa on kuvana Torinon Käärinliinan pyhä jälki, tarkalleen ottaen itsensä Jeesuksen Kristuksen ahteri. Kai sekin vaatii kulttuurintuntemusta.)
Olin huvittunut miten hänen henkensä oli se, että jos kykenen tulemaan toimeen uskonnollisten kanssa, että se on ikään kuin kiitos kristilliselle koulutukselle. Tässä mielessä hän pelasikin tutuntyylistä (1) Jos olet äkäinen, todistat että uskonnottomat ovat militantti vihaliike ja uskonto (2) jos olet rauhallinen kiitos on kristillisen kasvatuksen jonka tuotos olet.
Hän oli sitten hieman jauhot suussa nostaessani esiin (hänen aiemmin tietämänsä) tapaukset joihin jouduin armeijassa. Minullahan oli nuorempana seurakuntanuoritausta. Ja olin tietenkin myös sen kuulumisen nollatason eli "konfirmoitu seurakunnan jäsen". Sitten minulla oli aika tiukka kriisi uskonyhteisön kanssa - käytännössä oma näkemykseni on, että yhteisössä olevat intoilijat savustivat minua esim. yrittäen estää työnsaamistani ja torpata kaiken sosiaalisen elämän tasolla joka sai minut yrittämään itsemurhaa. Minulla oli ymmärrettävästi antipatioita. Depressiossa oli kuitenkin muutakin tehtävää, kuin erota kirkosta. Kävinkin armeijan tavalla jossa oli kaikki normaali "osallistuttaminen". Tähän liittyi tiettyjä asenneongelmia joista minulle tulikin niskurointimerkintöjä. Eroaminen ei siihen aikaan todellakaan onnistunut millään nettilomakkeella.
Eli toisin sanoen koultukseni oli hyvin jännittävä ja se kontekstoituu hyvin jännittävästi. Olen tiettyyn osallistuttamiseen hyvinkin "militantti". (Olenkin suoraan sanonut että jos esimerkiksi joudun sotaan ja joku pyytää minua viettämään ehtoollista kenttäjumalanpalveluksen, niin saahan sitä pyytää. Ja kieltäydyn ensin kohteliaasti. Mutta jos tätä ei ymmärretä on pyytäjän todellakin oltava valmis tappamaan minut koska jos kysymys on siitä että minut viedään tälläiseen rituaaliin niin jompi kumpi meistä ampuu toisen sillä aseella jonka Suomen valtio on viisaudessaan meille molemmille antanut.) Että mitä se hyvä kasvatus olikaan tehnyt?
Muutenkin ongelmana näyttää olevan ennen kaikkea uskonnottomien vastahankaisuus siihen että ei ota täytenä faktana kun joku sanoo että "sinun kulttuuriasi on osallistua jeesusteluun". Perusselitys on että tietoa ei ole riittävästi. Se on kuitenkin saatu siitä mahtavasta koulutuksesta joka mahdollistaa sen, että nautin renessanssitaiteilijoiden veistämistä, joskin anatomisesti virheellisistä, Daavidin takamuksista.
Oma uskontokritiikkini ydin on tavallaan helppo
Yleensä kun islamkritiikistä puhutaan, sävynä tuntuu olevan se että täytyy leimata koko uskonto. Ja asettaa ne paremmuusjärjestykseen jotenkin globaalisti ja myös historiallisesti. (Tosin samalla on selvää että ei kuulemma saa kalibroida kristinuskoa sen historialla. Noitavainot ovat olkiukko joka hämää kuulemma arviota. Näen että tässä rigataan itse mittaria. Joko uskonnon toimintahistoria ja tätä myötä esim. Muhammadin toiminta otetaan mukaan tai sitten ei.)
Itse ajattelen hyvin lokaalisti ja paikallisesti. Tämän hetken Suomessa ei ole kertaakaan käynyt niin että islamilainen olisi tuonut minulle ongelmia tai pakottanut minua siihen mitä armeijassa pakotettiin. Ei ole kertaakaan ollut niin että jos joulun koulunlopetuksellisessa joulujuhlassa tai kevätjuhlassa tai vastaavassa ei ole laulettu jotain islamilaista pyhää laulua (koska eihän yksi laulu tee uskonnonharjoittamista, tiemmä) että he huutelisivat siitä miten heidän pyhien arvojensa päälle oksennetaan. Minua ei ole pakotettu olemaan läsnä hiljaa näissä rukoussessioissa kertaakaan.
Uskovaista paskiaismaista kohtelua netissä tulee käytännössä vastaan päivittäin. Islam ei ole koskaan aikaansaanut minulle mitään ongelmia. Ja tässä mielessä näiden uskontojen välillä on mielenkiintoinen ero. En koe islamkritiikkiä tässä kulmassa oikeastaan yhtään tärkeänä. Aivan samasta syystä kuin en ole kokenut tarvetta juutalaisten kritisointiin kovin suuresti. Heillä on toki ympärileikkauksen kaltaisia periaatteita joihin suhtaudun hyvin nihkeästi. Mutta juutalainen ei ole koskaan tullut käännyttämään ja kertomaan että "koska olet ateisti niin olet ääliö ja idiootti, maailmankuvassasi ei ole mitään järkeä". (Tässä oleellista on se, että en edes ole ateisti.) Ei ole ollenkaan tavatonta tulla kuulemaan miten ateistit ovat yhteiskunnan vapaamatkustajia jotka tuhoavat yhteiskunnan jatkuvuuden. Vastustus leimataan usein nimenomaan kansanpetturuusmakuisilla kuvauksilla joissa perussävynä on että (1) moraalisuus (2) täysivaltainen kansalaisuus ja muut vastaavat asiat ovat vähintään kyseenalaisia.
Mielestäni tämänlainen ei ansaitse kunnioitusta. Aivan kuten ei tuollainen alussa kuvaamani "kirkollisen" "kruuna minä voitan - klaava sinä häviät" -kikkailu. Joka sellaisenaan muistuttaa lähinnä siitä että jos kristillinen kouluopetus ja siihen liittyvä vierailukulttuuri todella tekee avaramielisiä ja sivistyneitä ihmisiä niin miksi se ei näy melko korkeissa virkasuhteissa olevien ihmisten facebookkäyttäytymisessä (jossa on sellaisia sävyjä että sen suora siteeraaminen nähdään syyksi uhriutua heidän suunnaltaan.)
Uskonnot eivät ole yhtä relevantteja. Pahuuden lisäksi esimerkiksi suosion laajuus vaikuttavat. Täällä on hyvin triviaalia moittia jotain marginaalista luonnonuskoa esimerkiksi. (Vaika kieltämättä pidän niitäkin pöhköinä. Toisaalta he eivät koskaan ole tulleet minua käännyttämään ja vielä vähemmän sanomaan että "tämä kuule on se sinun oma maailmankuvasi jonka osaamista tässä vähän niinkuin syvennetään luontevan kirkollisen läsnäolon hengessä".)
Uskonrauhan pykälistöstä
Vastustin kovasti nuorempana sitä, että lainsäädännössä oli ns. jumalanpilkkapykälistöä. (Laveasti ja arkikielisesti ilmaisten.) Maamme oli silloin kristillinen aika laajasti. Yleishenkenä oli, että pykälästä valittaminen oli nörtti-idiootin turhaa vininää. (Suora sitaatti noilta ajoilta.) Olisi pitänyt tajuta että pykälä on käytännössä kuollutta kirjainta. Hannu Salamasta ja ties mistä "sikamessiaista" oli kuulemma niin pitkä aika että ei pitäisi välittää. (Eikä silloin edes ollut.)
Nyt mielipiteistöt ovat sitten selvästi muuttuneet. Aika monet ymmärtävät nyt sen mitä silloin aikanani pidettiin idioottimaisena; Eli niin kauan kuin laki on säädöksissä, kysymys on vain siitä että sovelletaanko sitä käytännössä. Tuulen muutos ja pieni vallanpitäjien oikku muuttaa kaiken. (Samasta syystä en muuten nykyään luota "rauhanomaiseen kirkkoon" jolla on valtava henkilörekisteri. Sanoisin että kirkko on "toistaiseksi rauhanomainen ja enimmäkseen harmiton".) Tärkein syy ymmärtämiseen oli tietenkin se, että pykälistön nähtiin ennen suojelevan kristittyjä kun taas nyt sen nähdään estävän hyökkäämistä islaminuskoa vastaan.
Suomessa onkin kieltämättä paljon kaikenlaista. Moni siitä itse asiassa on sitä että sekoitetaan kritisointi ja vainoaminen. Esimerkiksi tiedän että islamia kritisoivat ateistit jotka ovat kääntyneet pois islamista ovat nostattaneet kiukkua esimerkiksi feminismipiireissä. Heidän saamansa kritiikki on toki ankaraa mutta ei sensuristista. Ymmärrän että turhauttaa, mutta jos kritisoi niin myös kritiikin kritiikki on sitä sananvapautta. Se, että sanoo jotain ei tarkoita että muut eivät saisi äänekkäästi ja ryhmässäkin vastustaa.
Tässä mielessä voidaan sanoa että jos katsotaan miten vallitsevaa islamkritiikki on ollut, niin eri blogipohjien poistamista kauheampia asioita on tapahtunut hyvin muutaman kerran. Tapaukset ovat myös olleet melko räikeitä. Eli selvästi ei ole tavallista ja jokapäiväistä että näistä kiukunpurkauksista tulee tuomioita. Toki voidaan nähdä että sitä on niin paljon että aika isolla määrällä islamkriitikoita on tavallaan lottoarvonta päällä siinä mielessä että he ovat melko lähellä oikeuteen joutumista. Heidät erottaa jo tuomituista yleensä näkyvä asema poliitikkona. Ja tuuri. Ja ymmärrän, että islamkritiikki on tässä mielessä suuremmissa vaikeuksissa kuin pelkkä tuomioiden matala lukumäärä antaa ymmärtää.
Näkisin, että esimerkiksi Sakari Rajamäkioikoo laskiessaan tuomioita. Hän näkee, että islamkritiikistä tuomitaan mutta kristinuskon kritiikistä ei. Minulta jää hieman auki kannattaako hän vapaata pilkkaa jolloin ei pidä pahastua kristinuskon moittimisesta. Vai pitäisikö näitä sitten tuomita laajemminkin, esimerkiksi laajentaen kristinuskon kritiikistä tulevia oikeusjuttuja. Tilastoja ajatellen voidaan löytää suoria virheitä.
1: Rajamäen valitus toimii jos ja vain jos asiaa ei katsota ilmiönä. Hän laskee pelkästään sitä että islamkritiikistä on tullut tuomioita ja kristittyjen pilkasta ei. Kuitenkin voitaisiin ajatella, että koska islamkritiikki on ollut tiukkaa valtavirtaa, sen lukumäärä voi olla moninkertainen. Jolloin se, että tuomioiden määrä on selvästi alle 30 (eli on otoskooltaan hyvin pieni ilmiö tutkittavaksi, jolloin erilaista heilahtelua tulee helposti) jolloin tuomioiden määräkin on tietenkin moninkertainen vaikka tuomiot tulisivat juuri täsmälleen yhtä ankarasti. asiaa ei ole vaikeaa todentaa laskemalla pelkästään niitä ei-poistettuja blogauksia uudessa suomessa. Montako niitä on verrattuna niihin muutamiin jotka ovat moittineet kristinuskoa. Jos islamkritiikkiä on paljon enemmän, on selvää että vaikka tuomioehdot olisivat samat, . Voidakseen vetää päätelmänsä Rajamäki joutuisi todentamaan islamkritiikin todelliset määrät ja verrata niitä kristinuskon pilkkaamiseen. Haluaisin nähdä miten Rajamäki on todentanut tämän muuttujan.
2: Toisaalta Rajamäki ei ole todistanut että kristinuskon kritiikki olisi hyvinkin yhtä tiukkaa ja ilkeää. Tämä paistaa hänen omissa kritiikeissäänkin. Hänen esillenostamansa kristinuskokritiikit ovat senlaatuisia että hänkin joutuu selittämään ilmiötä kuin ne olisivat ihan toisenlaisia. Kun kommenteissa esitettiin epäanalogia "Jos Jeesusta nimittäisi pedofiiliksi niin olisi heikoilla jäillä. Keronen ei muuten kutsunut paavia pedofiiliksi, Halla-aho teki tämän profeetta Muhammadille." hän selitti, että "No ei varmasti olisi, sillä häntä voi aivan vapaasti esittää vaikka sikana, eikä siitä tule nykyisin mitään tuomiota". Rajamäen näkemä tuomioero vaatisi sen olettamista että kristinuskon kritiikki olisi sävyltään kategorisoivampaa ja kaikki kristityt tuomitsevampaa tai vähintään yhtä tuomitsevaa ja rajua kuin islamkritiikki. Hänen tekstistään puuttui tilastoanalyysi tälle. Toisin sanoen hänen yleistyksensä nojaa siihen että kristinuskon kritiikille väitetään luonne jota hän ei ole todistanut. Hänen esimerkkinsä eivät kuvaa asiaa ja hän joutuu selittelemään kuin tosiasiat voisivat olla toisenlaisia. Tämä kertoo että ajatus on aika heikoilla.
Mutta tietenkin kaikista hauskintahan syntyy kun mietitään että mitä tapahtuisi jos Rajamäen tuomiokysymykset nostettaisiin esiin vakavana faktana ja että hänen tekstinsä olisi todellinen argumentti jotsain. Sillä Suomessa on todellakin erilaisia kristinuskon kritiikin marttyyreitä joita on tuomittu. (Hannu Salama ja "sikamessias" -teos varmaan kuuluisimpina.) Ateismikritiikistä ei koskaan ole tuomittu kristittyjä. (Tässä vaiheessa kristityt voisivat ymmärtää, että pienempi tuomiomäärä ei ehkä johdukaan jostain uskonnonvapauskysymyksestä jossa toisia tuomitaan kevyemmin. Kristinuskon lempeys nousee tässä Jeesuksen seuraajan mieleen esiin välittömästi.)
Mitä oma mutukokemukseni sanoo?
Näen että maassamme uskontojen kritisoiminen on kaiken kaikkiaan hyvin hankalaa. Mutta niistä tulee hyvin erilaisia ongelmia. Olen itse härvännyt luultavasti kaikkia tärkeimpiä alakulttuureita ja pääkulttuureita ärsyttävällä tavalla. (Hikipedian ylläpitäjänä se on ylpeyden asia että kaikki poliittiset puolet syyttävät tasapuolisesti siitä miten kauhean julmia ollaan heille. Sekä kansallismielis-maahanmuuttokriittiset että Takkulaiset dissaavat meitä.) Tässä mielessä uskallan sanoa jotain siitä miten eri ihmiset helposti reagoivat;
Jos minä sanon jotain joka ärsyttää "kunnon konservatiivikristittyä" (anteeksi oksymoronilta maistuva termini), hän helpommin joko blokkaa tai vaatii tekstin poistoa tai uudelleenkirjoittamista. He eivät yleensä vedä asiaa poliisiin tai lakitupaan päin. Sen sijaan asioita hoidetaan henkilökohtaisesti. Joko henkilökohtainen blockaus tai sitten henkilökohtainen välienselvittely.
Esimerkiksi ärsytettyäni Aito Avioliittolaisia sain aktiivien usuttamana aika paljon kommentointia jossa pyrittiin nimenomaan henkilökohtaiseen lähestymiseen. Kristitty pahastuja tunkee usein privaattiin. Heillä ei ole mitään terveen ihmisen rajoja siinä mikä sosiaalinen kontakti millä tuntemisella on liikaa. He pyrkivät tulemaan kontaktiin. Heille luontevin viestintä on nimenomaan henkilökohtainen kirje. Jossa sitten on pahastumista ja joskus myös tappouhkailuja. Kommentointi pitää sisällän erilaisia arvolauselmia mallia"Jos nyt käy niin ikävästi, että sinä päädyt helvettiin, niin tiedä siellä sitten, että olet kirjoittelullasi vastuussa myös ainakin muutaman muun joutumisesta sinne, kun valheelliset ja naurettavat tekstisi ovat pitkittäneet heidän kääntymyksensä pisteeseen,jossa on jo liian myöhäistä." (sic) Joskus ne täydentävät viestintäänsä strategioilla, jotka ovat myös vetoavia sellaisella tavalla joka lähentelee sensurismia "Ajattelisitte heitä edes senverran,että pitäisitte suunne kiinni, vaikka itse evoon uskoisittekin." (sic.)
Toisin sanoen kristityiltä tulee spontaania pursketta kun yhdessä spontaanisti ilmestytään viestimään. Mikä on internetmaailman vastine ovelle kolkuttaville talikko-ja-soihtu -mallisille vihaisille kansanjoukoille.
Jos minä sanon jotain joka ärsyttää muslimeja, eivät muslimit tule sanomaan minulle yhtään mitään. Sen sijaan heidän puolestaan pahastuu erilainen ryhmä. Ja heillä on hyvin mielenkiintoinen tapa pyrkiä ilmoittamaan ilmaisu vaikka "yhteisövirheeksi" (joka esimerkiksi youtubessa tarkoittaa keskustelua siitä bannitaanko kanava vai ei). Samoin on pienempi kynnys nimenomaan siihen että hoidetaan asia lain kautta.
Näkisinkin että islamkritiikin ja kristinuskon kritiikin ympärille rakentuu tässä toinen mutka. Nimittäin ilmoitusalttius. Ei olekaan niin että yhteiskunta ja lainsäädäntö olisi rigattu kristittyjä vastaan. Vaan vikana on tavallaan kristittyjen oma passiivisuus. (Tai kenties, jos minulta kysytään, niin pikemminkin sen toisen osapuolen erilainen mutta liioitteluun taipuvainen aktiivisuus.) He itse eivät klikkaa "yhteisövirheeksi" ja ihmettelevät että miksi vain heidän juttujaan ilmoitetaan sellaiseksi. (Itse en ole koskaan ilmaissut mitään tai ketään yhteisövirheeksi. Jopa yhden saamani tappouhkauksen jätin viemättä poliisille koska minusta oli hauskempaa ratkaista asiaan liittyvä pulma henkilökohtaisesti tämän kyseisen ihmisen kotiovella, yllättäen ja spontaanisti.)
Entäs ateismikritiikki?
Nähdäkseni tällä hetkellä keskusteluissa painotetaan niin paljon "pyhyyttä" vaatimuskena tuomioille, että se asettaa ateistit erikoiseen asemaan. Asema on omituinen koska viestintä alkaa sillä, että ateismi on uskonto. Mutta sitten sitä ei suojaisi uskontojen saamat oikeudet koska siinä ei voi olla mitään pyhää. (Jos ei voi olla mitään pyhää niin mikä uskonto se sitten mukamas on?) Selvästi tarvittaisiin jotain joka muuttaisi pyhän joksikin "kunnioittavaksi" tai vastaavaksi. (Itse muuten näen että Raamattu-uskoisen ja evolutionistin erottaa aivan eri kategorioihin se, että kreationistille voi olla aivan luontevaa aloittaa keskustelu sanomalla että "Väitän,että pystyn kumoamaan kaikki väittämäsi Saatanallisiksi huuhaaksi, mitä tulee niiden suhteeseen Raamattuun" (sic.) mutta evolution kannattaja ei pyhitä Darwinin syntymäpäivää vapaapäiväksi jona lahjotaan lapsia. Eikä hän ratko myöskään tiedekysymyksiä siten, että ongelmatilanteissa pelkästään tankkaa ja uudelleentulkitsee alkuperäismateriaalina "Lajien syntyä" miettien miten sen sanavalinnat voisi tulkita asiaankuuluvalla tavalla niin että kirjasta ei tarvitsisi muuttaa kirjaintakaan.)
Ainakin itse saan hyvin tavallisesti melko tymäkkää materiaalia nimenomaan kristityiltä. Viesteistä käy selvästi irti se, että ei riitä että on erikoiskoulutettu veronmaksaja ja aktiivinen kansalainen. Se, että käy töissä ja hoitaa velvollisuutensa eikä puutu toisten elämään ei ole selvästi ollenkaan riittävää. Kristityt näyttävät pitävän sekä normaalina että jopa älyllisenä, että uskonnottoman kanssa keskustelu aloitetaan halveksunnalla. Miten ollaan "Vapaamatkustaja" ja muutenkin kakkosluokan kansalainen. Itse en ole saanut kertaakaan kunnioittavaa kohtelua uskonnottomuuskontekstissa keneltäkään kristityltä. Ja sitten he samanaikaisesti (1) ihmettelevät miten olen niin "militantti" ja epäkunnioittava heille että (2) selittävät kiitollisena miten tulen toimeen esimerkiksi muslimien kanssa.