Uskontokeskustelussa on hyvin usein esitetty näkökanta jonka mukaan (uus)ateistit moittivat kristittyjä erityisesti sen vuoksi että kristityt ovat leppoisia ja vaarattomia. Näkökulmassa korostetaan sitä, että ateistit ovat itse asiassa pelkureita jotka eivät uskalla moittia islaminuskoa siksi että islaminusko on niin väkivaltainen. Kyseessä on ns. nihilointistrategia jossa kritiikki ohitetaan sillä että kritiikin olemassaololle annetaan selitys. Näin ollen kritiikki-immunisoitu kristitty kykenee sitten elämään tilanteessa jossa hänen saamansa kritiikki osoittaa että kristityt ovat rauhanomaisia koska eihän heitä muuten uskallettaisi kritisoida. Tämä argumentti tunnetaan globaalisti. Internetissä asenne tunnetaan nimellä fatwa envy. Sen voi kääntää vaikka fatwakateudeksi.
Itse olen siitä käytännöllinen että olen lähinnä reaktiivinen. Eli vastaan jos minut haastetaan. Olipa kyseessä sitten tappelu tai arvokeskustelu, on harvinaista että ottaisin väännön ensimmäisenä käyttöön. En ole niitä jotka heittävät ensimmäisen kiven. Mutta olen valitettavassakin määrin se tyyppi joka pyrkii heittämään sen viimeisen. ; Tämä on kenties osasyy sille että minulla on pyrkimyksenä vaikuttaa ennen kaikkea lähelläni tapahtuviin asioihin ja vähemmän kaukaisiin. Tai sitten se vahvistaa tarvetta puhua ennen kaikkea kristinuskosta. Koska kannatan muutenkin "lähipolitiikkaa", on minulle harvinaista puhua edes EU -tason asioista politiikassa. Islam on vähän sama asia. Tosin olen itse asiassa käsitellyt sitäkin kaikkea muuta kuin ystävällisesti. Tällä ei toki ole hirveästi merkitystä koska olen agnostikko enkä ateisti. Mutta uskoisin että osalla ateisteista on vastaavaa. Ja se voisi selittää kiinnostuksen keskittymisen ilman fatwakateuskorttia. Tosin on syytä huomata että fatwakateus on syvällisemminkin väärin.
Uusateistit eivät jätä islamia moittimatta.
Tuoreessa "Seurakuntalaisessa" on kreationisti Pekka Reinikaisen kolumni. Hän kirjoittaa melko usein. Tämä käsittelee muun muassa islamia. Otsikko on kiinnostava. "Väkivalta on noussut vitsaksi jumalattomuudelle" ja siinä puhutaan muslimien tuomasta uhasta. Hän näyttää kannattavan tyypillistä "arvotyhjiöargumenttia" jossa jumalattomat ovat mädättäneet kulttuurin arvoperustan ja siksi muslimien maahanrynnistys maahamme on tapahtunut. Tätä pitää pitää riskinä jotta argumentille on perustaa. Tosin Reinikainen on tapansa mukaan rauhan mies ja hänestä muslimit ovat enemmänkin kannuste käännytystyöhön. Muslimit ovat siis uhka jotta voidaan moittia ateisteja mutta muutoin muslimit eivät sitten ilmeisesti olekaan uhka koska muuten Reinikaisen muslimien kohtelu ei olisi konsistenttia. Tämä ei ole kovin yllättävää tai mielenkiintoista, koska tämänlaisia asennemuutoksia ja sisäisiä jännitteitä Reinikainen luo standardinomaisesti. Mielenkiintoista ja blogaukseni aiheen kannalta on keskeistä se, miten hän käsittelee uusateistien "nokkamiestä" Richard Dawkinsia.
"On mielenkiintoista lukea, mitä aikamme johtava ateismin apostoli, Richard Dawkins sanoo: ”Tiedossani ei ole rakennuksia räjäyttäviä kristittyjä, enkä tiedä ainuttakaan kristittyä itsemurhapommittajaa. Tiedossani ei ole yhtään kristillistä seurakuntaa, josta eroamisesta rangaistaisiin kuolemalla. Minua mietityttää massiivinen kristinuskosta luopuminen Euroopassa. Kristinusko voisi olla turvamuuri suojelemaan joltakin pahemmalta”. Arkkiateisti Dawkins on äskettäin ilmoittanut haluavansa olla ”kulttuurikristitty”. Hän voisikin hyvin liittyä Suomen kirkkoon, joka opettaa uusdarvinismia ja jonka jäsenistöstä yli puolet ei enää usko Jeesuksen nousseen kuolleista."
Tämä varmasti yllättää monia niistä joiden mielestä uusateismi on aggressiivinen ja vihainen ideologia joka ei kritisoi islamia vaan hyökkää ilkeästi hyviä kristittyjä vastaan koska nämä ovat leppoisia ja siksi hyviä marttyyreita militanttien ateistien hyökkäyksille. Tämä ei sitten oikeasti yllätä ketään niistä jotka ovat tutustuneet Dawkinsin tuotantoon muutenkin kuin hänestä kirjoitettujen uskovaisten kirjoittamien kritiikkien ja erilaisten twitterkohujen ulkopuolelta. Reinikaisen esiintuoma Dawkinsin lausunto itse asiassa demonstroikin sitä miten "militanttia" uusateismi on. Kun sen ainut pahamainen hahmo joka siitä yleisesti ottaen tunnetaan edes nimeltä mahtuu "kulttuurikristityn" käsitteisiin.
1: Olen huvitellut uusateistikriitikoita sillä että olen pyytänyt heitä kertomaan Sam Harrisin tärkeimmät teesit olkiukottamatta ja kirjoihin viitaten. Olen saanut suupyöreänäolemista ja osaamattomuutta. Tämä kertoo paljon. Itse elän sellaisessa kuvitelmassa että asiallisen kritiikin minimivaatimus on kritiikin kohteen tunteminen. Tunteminen vaatii kykyä muistaa keskeiset argumentit, tuntea perusteokset ja kykyä olla olkiukottamatta näitä.
Muutoinkin on vaikeaa uskoa että uusateitit eivät moittisi islamia. Kun esimerkiksi lukee uusateistien keskeiseen nelikkoon ("the four horsemen of new atheism") kuuluneen Sam Harrisin kirjoja on selvää että niissä moititaan islamia hyvinkin tiukasti. (Itse asiassa jos katsoo Harrisin blogin "terrorism" -tagia niin se on hyvin leimallisesti islaminvastainen. Itse asiassa jopa niin runsaissa määrin että monia voi hirvittää.) Toisaalta uusateismin keskeisiä nimiä on myös Ayaan Hirsi Ali. Joka taas on keskeisesti islaminuskon apostaatikon islamkriittisyyttä. Lisäksi jos mietitään suomen uusateisteja niin liikkeen alkuaikojen kannalta monet melko keskeiset henkilöt - erityisesti teamJussi K. Niemelä ja Jaakko Wallenius - ovat tuoneet esiin vahvasti islamkriittisyyttä.
Kysymys siitä että islamia ei muka kritisoida johtunee siitä että kritiikin kohdetta ei tunneta. Tunteminen kun näkyy esimerkiksi siitä että tietää mitä toiset sanovat ja eivät sano. Islamkritiikin olemattomuus toisin sanoen oletetaan ja sitten siitä tehdään syytös. Tämän voi käytännössä tehdä vain olemalla ignorantti. Jos uusateismia voi jostain moittia niin islamkritiikin runsaasta määrästä, ei sen olemattomuudesta tai vähyydestä. Tätä voi toki olla huomaamatta jos tohottaa uskonnollinen into edellä ryhmästä toiseen "haastamassa" ateisteja kääntymään kristinuskoon. Siinä voi unohtua dialogi, keskustelu ja argumenttianalyysi, kritiikin kohteen ymmärtäminen, halu tutustua erimielisten aiheeseen pitkästi ja syvällisesti ja vastaavat asiallisen keskustelun minimivaatimustot.
Toinen väärä oletus on siinä että kristinusko ilmenisi leppoisuutena.
Oma syyni olla uskontokriittinen on tavallaan yksinkertainen. Kristinuskon paha hedelmä on hieronut itseään minun elämääni tavalla jos toisellakin. Joka osoittaa sen, että vaikka kristinuskolla ei ole minulle mitään annettavaa, niin sillä on kuitenkin hämmentävän voimakas kyky ottaa pois sekin vähä niiltä jotka ovat vähän saaneet. Itseäni ei motivoi turvallisuus vaan turvattomuus. Joku voisi sanoa tätä jopa kostonhimoksi, eikä olisi läpeensä väärässä. Olen niitä jotka provosoituvat kuin provosoidaan. Tämä ei ole kaunis piirre mutta kertoo siitä että kritiikin syy ei välttämättä ole kristittyjen leppoisuus vaan sen antiteesi. Itse asiassa väitän, että jos ateisti on vihainen, takana on hämmentävän useinkin jotain ns. henkilökohtaista. Pelkästään naureskelevien ateistien takana saattaa toki olla se pahamaineinen tyhmyyden ja asennevamman yhdistelmä, joka ei ole vieras kohdattava kovinkaan monelle ihmiskunnan jäsenelle niin "sisäisesti koettuna kuin ulkoisesti tavattunakaan"...
1: Minulla on rehellisesti sanoen aika vähän kiinnostusta muihin ihmisiin. Heidän sisäinen vakaumuksensa ei suoraan sanoen kiinnosta minua. On tavallaan hauskaa miten monet pitävät itseään niin tärkeänä että kuvittelevat että heidän mielipiteensä Jumalan olemassaolosta sinänsä merkitsisivät minulle suuntaan tai toiseen mitään. Ei minua kiinnosta muu kuin se että mitä he ovat tekemässä minulle ja läheisilleni ja minkälaisia poliittisia ohjelmia he ovat rakentelemassa ja haluanko elää yhteiskunnassa joissa nämä rakenteet toimivat.
2: Tämän puolen ulkopuolella elän kyllä ihan hyvää elämää. Itse asiassa se on minulle välttämätöntä, koska vaihtoehtona on oikeasti todennäköinen kuoleminen. ; Tavoitteeni on näin ollen yksinkertainen. Estää se, että se mitä minulle on käynyt tapahtumasta kenellekään muulle. Ihmiset ovat joko tässä asiassa auttamassa minua, tai ovat tiellä joko esteenä tai jonain joka yrittää harhauttaa huomiotani sivupoluille.
Kreationismin parissa opin varsin pian että uskontoaihe on selvästi, paitsi lähimmäisen rakkautta niin myös jotain joka motivoi tuhoamaan yksilöitä, luomaan uhkaavaa ilmapiiriä joka luo legitimiteettiä yksittäisille hulluille ja heidän purkautumisilleen. Ja että laajakirjoista uhkailua ja muuta metelöintikohua syntyy myös aivan valtavirtaistenkin uskontojen puolella. Kristittyjen tarjoama vesi ei ole aina kovin virvoittavaa. Reinikaisen käyttämä arvotyhiöargumenttikin ei ole vain kreationistien asia, vaan se on itse asiassa standardi, tavallaan. Itse asiassa se, että voin (vähintään) kerran viikossa kirjoittaa uskontokriittistä blogausta käytännön esimerkein demonstroi että kovin rauhanomaista toiminta ei aina olekaan. Jos kristityt olisivat poikkeuksetta niin leppoisia, niin tämänlaista ei tietenkään voisi tapahtua ja minulla olisi koko ajan vaikeuksia keksiä mitä kirjoittaa. Sen sijaan näyttää että minun ei tarvitse hakea apuja edes noitavainoista ja muusta historiasta. Sen kun kirjoitan nykypäivästä ja tekstini tuppaavat enemmänkin räjähtämään käsiin runsaudensarvesta kuin aiheiden ja näkökulmien puutteesta.
Ymmärtämättömyydessäänsäköhän?
Kenties pitää huomauttaa että moni nykyhetkellä maahanmuuttoa aggressiivisesti kritisoinut on aiemmin kritisoinut samalla aggressiivisella asenteellaan ateismia vastaan. Nykyäänkin maahanmuuttokriittisessä jne. ilmaisuissa joita "Rajat kiinni!" -harjoittaa käytetään kristillisiä symboleita. Tämä ei yllätä. Ei sekään että ristien käyttö nähdään asianmukaisena. Kuvitus sanoo suoraan"Isänmaa on Jumalan ajatus". Ja että "Toivommekin kirkon mitä pikimmin palaavan Talvisodan-aikaiseen "Koti, Uskonto, Isänmaa" -henkeen. Mitä kirkko sitten nykyään edustaakaan ja minkälaista arvomaailmaa hyvänsä se sitten nykyisin ajaakin, meidän on sanottava, että me emme enää tunnista sitä samaksi." Ainut ero on siinä että nykyään kirkko älähtää kun ristiä ja vakaumusta käytetään. (Mistä on jopa liian helppoa vääntää vitsiä.) Kreationismikeskustelun legenda TJT on tunnetusti myös holokaustin kieltäjä. Asioilla on yhteys ; Hyvä esimerkki ns. crank magnetismista on se että kreationismi korreloi mm. ilmastonmuutoksen kieltämisen ja holokaustin tapahtumisen kieltämisen kanssa, joko ajattelun metodeissa tai ideologioiden yhteisten sisältöjen vuoksi.
Blogaukseni kannalta tärkeää ei ole se, ovatko he oikeassa vai väärässä holokaustissa tai evoluutiossa ; Sen sijaan yhteys on merkittävä. Yllättävänkin monet samat ihmiset samoilla tutuiksi tulleilla temperamenttityypeillä ovat ennen harjoittaneet ateismikritiikkiä ja nyttemmin ovat siirtyneet maahanmuuttokritiikin suuntaan. Merkittävää on, että reagointi on nyt erilaista kun kohde on vaihtunut. Ennen - ajalla jolloin esimerkiksi minä tai Raamattuja pornoon vaihtokampanjan puuhamiehet saivat tappouhkailuja uskonnollisten mielipiteidensä vuoksi - piispa Jolkkonen oli mukana moittimassa ateisteja"militanteiksi". Kun taas nyt näyttää siltä, että kirkon puoli on maahanmuuttajien puolella. Päättelen tämän johtuvan siitä että muslimit ovat sentään teistejä. Siksi kirkon asenne muistuttaakin aika vahvasti juuri täsmälleen samalla tavalla jännitteiseksi kuin Pekka Reinikaisen kolumni. Ihmisarvo ja kunnioitus muistetaan heti kun kohde ei ole ateisti tai uskonnoton. Heidän vainoamisestaan ei puhuta julkisesti, mutta sitten kovasti kyllä suvaitaan niitä mielipiteitä jotka tekevät tätä ja näistä negatiivisista kulmista vaietaan aktiivisesti. Jopa niin että kun niistä nosteaan.
Jolkkonen on siitä hyvä esimerkki että hän otti militanttiuspuheessaan esille eksistentialismin. Sitä on vaikeaa liittää uusateismiin. Sillä se ei ole eksistentialistinen liike. Itse asiassa termi "uusateismi" on järkevä juuri sitä kautta että se ei ole "vanhaa ateismia" eli vaikka kommunistista dialektista materialismia tai eksistentialistista eksistenssin ennen essenssiä laittavaa ajattelua. Moni ei tiedosta tätä. Heille uusateismia tarvitaan ikään kuin keinot olisivat jotenkin uudenlaisia. Eli sanaa ei käytetä ideologian analyysiin vaan syytteenä, käytännössä sanan "militantti" synonyyminä. Tässä kulmassa voidaankin nähdä että oireelliseksi voidaan nähdä Sartre ja Nietzsche -argumentit. Kahdella tavalla:
1: Ensimmäistä, ns. olkiukkolinjaa, edustaa Timo Eskolan "Ateismin sietämätön keveys". Tässä kirjassa puhutaan uusateismista uusateismin nimessä. Mutta siinä keskitytään hämmentävissä määrin siihen että hän ei selvästi ymmärrä kritiikkinsä kohdetta. Hän oikeuttaa kirjaansa aivan oikein. "Uusateismi näkyy kaikkialla. Media on viikosta toiseen täynnä kristinuskoa vastustavia kirjoituksia ja haastatteluja. Tähtitieteilijät ja filosofit kirjoittavat uskonnonvastaisia kirjoja. Biologit vaativat kristinuskon käsityksiä pois maailmankuvan muodostamisesta. Vapaa-ajattelijat innostavat ihmisiä eroamaan kirkosta tietokoneen hiirtä klikkaamalla." Kirja perustelee olemassaoloaan ja tarvettaan myös sillä että tälle ei oikeastaan pistetä kampoihin."Kymmenien ateististen kirjojen vastapainoksi ei vielä ole suomeksi julkaistu juurikaan itse uusateismia arvioivia kirjoja. Sellaiselle on kuitenkin tarvetta." Valitettavasti kirja ei viittaa näihin kymmeniin uusateistien kirjoihin, saati mainitse niitä nimeltä ja siteeraa niitä ja niiden oppisisältöjä. Is-Ought kysymys kivasti ohittaen hän käsittelee asiaa lähinnä rinnastamalla evoluution kannattamisen eugeniikkaan. (s. 88) "Darwinistit ja evoluution kannattajat ovat vuosikymmeniä suhtautuneet perin ristiriitaisesti nimenomaan evoluutioteorian sosiaaliseen puoleen. Historiaa tuntevat ajattelijat ovat aina tiedostaneet, että aatteellisessa evolutionismissa yhdistyy kaksi erilaista puolta: biologinen tutkimus ja kuvitelma ihmiskunnan älyllisestä sekä taidollisesta kehittymisestä. Moni tieteelliseen biologiaan painottunut tutkija on halunnut sanoutua irti sosiaalisesta olemassaolon taistelusta. Myös uusateistit pitävät etäisyyttä ihmisten väliseen luonnonvalintaan. Toisaalta juuri evoluutioteorian peruslauselmiin kuuluva ajatus vahvemman eloon jäämisestä on synnyttänyt kiistan siitä, onko teoriaa edes olemassa ilman sen implikoimaa rasistista väkivaltaa." Muutoin hän puhuu paljon Sartresta, Camu'sta ja Nietzschestä. Rinnastus on olkiukko heti kun tiedostaa että uusateistit ovat jopa häiritsevissä määrin skientistisiä, tai "luonnotiedefiksoituneita". Eksistentialistit taas eivät. Toisin sanoen suurin osa kirjasta esittää puhuvansa uusateismista mutta puhuu kirjan ohi ja olettaa näiden rinnastuksien validiuden enemmän kuin oikeuttaa niitä. Kyse on siis siitä että uusateismin väitetään sanovan jotain jota se ei määritelmällisesti väistämättä pidä sisällään. Kyse on olkiukko -argumenttivirheestä (straw man).
2: Jolkkosen linja taas edustaa enemmän sitä että ateismilta vaaditaan eksistentiaalisia ehtoja jotta se olisi vakavasti otettavaa. Tämä johtaa siihen että hän kiertää koko aiheen. Hän ei käsittele uusateismin sisäistä eheyttä vaan sen sijaan tuo sen ulkopuolelta ehtoja. Asennoituminen on kysymyksen kiertoa premissein joihin omat johtopäätöksen sisällytetään (begging the question). Se on vähän sama kuin selittäisi että islam on sisäisesti ristiriitaista ja virheellistä siksi että se ei vastaa asioihin kristinuskon ehdoilla. Toki kristitty voi olla viehättymättä islamista siksi että se vastaa väärin vääriin kysymyksiin. Mutta tällä on aika vähän vaikutusta siihen onko islam sisäisesti ehyt ideologia vai ei. Jolkkonen tuo uusateismin ulkopuolelta ehtoja ja ihmettelee kun niitä ei pidetä relevantteina uusateistien puolella. Uskovaisilla tuntuu toki muutenkin olevan tärkeää se että he määrittävät mistä muut ihmiset saavat kiinnostua. Ja siitä mistä näkökulmista tämä on tehtävä. Ja heti jos näin ei tee, on "pinnalllinen" tai typerä ihminen joka ei tiedä mikä on yleisinhimillisesti tärkeää ja merkityksellistä. En tiedä minkälaista inhimillisyyttä tämä on. Tämä, jossa vähän vihjataan että erimielinen sitten on jonkinlainen puoli-ihminen kun ei koe tärkeyttä näiden yleisinhimillisyyksien parissa.
Nämä eivät perustu muuhun kuin siihen että ateismia ei tunneta. Tämä on siinä mielessä hyvä tiedostaa, että ateistit ovat epäreilussa erityisasemassa. Kristitty teologi tai vastaava voi olla koulutettu kristinoppiin. Mutta tämä koulutus ei pidä sisällään uusateismin analyysiä tai siihen tutustumista. Moni on voinut tutustua vaikka eksistentialismiin, koska siitä löytyy paljon materiaalia. Koska ne ovat sitä "vanhaa ateismia". Ateistit taas ovat saaneet, jopa häiritsevissä määrin, kristinopin tuputusta. Koulussa on opetettu ja jopa tentitty. Moderni koulutusjärjestelmä pitää sisällään sen että on tärkeää tutustua jopa islamiin ja buddhalaisuuteen. Uusateismin oppisisältöä ei opeteta eikä varsinkaan tentitä. Toisin sanoen ; Koska asiallisen keskustelun ytimessä on kritiikin kohteen tunteminen ateistit ovat etuasemassa koska he tuntevat kristinuskon sisältöjä käytännössä väistämättä. Sen sijaan vastapuoli joutuu ottamaan asioista selvää omalla ajallaan. Ja tässä tapahtuu helposti sekaannuksia.
Esimerkiksi on helppoa mennä ajatukseen siitä että Suomi olisi kahtiajaettu. Tavalla jossa on tällä hetkellä vain "suvakkeja" tai "natseja". Tässä saattaa jäädä tiedostamatta se, että uusateistit ovat antopostmodernisteja. Ja itse asiassa tämä on johtanut siihen että vaikka uskovaiset usein rinnastavat heidät "relativisteihin", niin relativistit sitten tietävät että uusateistit ovat "suvaitsemattomia". Koska nämä esimerkiksi loukkaavasti pilkkaavat ihmisten syviä vakaumuksia. Ja pitävät monia asioita objektiivisina. Uusateistit ovatkin laajakirjoisesti dissattuja juuri siksi että he eivät aja minkään vakiintuneen teistisen uskonnon arvoja. Mutta heillä on kuitenkin samalla monia häiritsevällä tasolla halua objektiivisuuteen. Näin ollen se että Jussi K. Niemelä on ollut niin "postmodernien feministien" että "uskovaisten fundamentalistien" hampaissa ei ole yllätys. Tämä viittaa siihen että uusateistit ovat yhteiskunnassa kenties vahviten käytettyjen luokitelmien ulkopuolella ja tätä kautta kaikille isoille linjauksille "jonkinasteisia paarioita". Siksi fundamentalisti ja leppoisampi kulttuurikriitikko voivatkin olla yhtä mieltä siitä että uusateistit ovat kammottavia militantteja. Tätä leimaa ei haittaa se, että uusateismin sisältö tunnetaan niin heikosti että ei tajuta että sitä on tarkasteltava "laatikon ulkopuolelta". Siksi heitä tulkitaankin "militanteiksi" juuri sitä kautta että heidät tulkitaan "laatikon sisälle" ; He ovat kulttuuriperustan arvotyhjiöittäviä relativisteja yksille ja kauheita reduktionistisia suvaitsemattomia toisille.
Oleellista on se, että jos kristinusko olisi niin leppeää niin sitten pelkkä TV:ssä näkyminen ei herättäisi sellaisia tappouhkailuintoja kuin mitä se näyttää tekevän. Oleellista on että kun uskonnoton kuulee kristityn kutsuvan itseään kristityksi ja tämä kristitty hakeutuu keskusteluun, niin käytännössä tämä kristitty on todennäköisesti juuri tätä ääripäätä. Kysymys ei ole siitä mitä kristityt ovat keskimäärin tai mitä kristinusko on laajasti. Kysymys on siitä mitä näkyvä kristinusko on. Se, mitä tulee uskonnottmalle vastaan. Pienikin ihmisjoukko voi olla merkittävä. Tämän tiedostaa varmasti modernissa keskustelussa se, jonka mielestä on relevanttia puuttua (a) Soldiers Of Odinin toimiin vaikka heitä on vain muutama (b) niihin joista on relevanttia puuttua maahanmuuttajien 0,08% raiskaajista ovat jotain jota on käsiteltävä asenteella jossa kaikkea maahanmuuttoa olisi kontrolloitava tarkemmin, jopa hyvinkin radikaalisti. Riskianalyysissä uhan relevanttius on sekä riskin todennäköisyyden että riskin vakavuuden yhdistelmä.
Lopuksi;
Toki tässä on syytä tiedostaa että ongelma ei tarkoita että koko kristinusko olisi ongelma. Se ei ole. Olen itse asiassa jossain määrin ällistynyt siitä miten yleinen syytös yleistämisestä on. Perusteesinä oli aika usein se, että kreationismi ei ole kaikki mitä on kristinuskossa joten haaskasin aikaani. Yleistämisasenne toki muistuttaa siitä että on syytä tiedostaa mitä tekee, ja että ei pidä leimata jokaista kristittyä. En kuitenkaan tuossa selittänyt että kyse oli kristinuskosta. Itse asiassa spesialisoiduin Intelligent Designiin jota pidin erilaisena kuin muuta kreationismia, kuten YEC -kreationismia. En siis esittänyt mitään kovin laajakirjoista vaan erikoistuin yksityiskohtaan joka sai tuolloin vähän huomiota ja käsittelyä. (Vain muutama oli ylipäätään kiinnostunut aiheesta, joten hoidin aiheen käsittelyn sitten itse kun muut eivät sitä tehneet.) Syytöksiä tästä ratkaisusta kuitenkin tuli melko usein. Yleistämisasenne onkin demonstroidusti aika usein lähinnä syytös. Syytös joka syntyy siitä, että ei tosiasiassa joko osata tai haluta osata miettiä muita kuin mahdollisimman asiattomia motiiveja vastapuolelle. Ja tämä jos jokin on sitä liiallista yleistämistä. Jolloin on syytä miettiä miten kriitikkoni asettamat lausunnot suhteutuvat heihin itseensä.
Toki ymmärrän että syynä on usein samastumattomuuskysymys. Harva samastuu näihin uskonnollisiin raivoajiin. Jopa edellä mainitsemani kreationisti-holokaustinkiistäjä TJT kuvaa sitä että moni kreationisti tuntuu hänen silmiinsä "riivatuilta". (Jota evolutioniti ei tietenkään voi selittää tälläisellä ja on siksi jonkinlainen ongelma ja ilmeisesti naula darwinismin arkkuun hänen mielessään.) Tämä onkin varmasti totta. Leppoisan kristityn on varmasti vaikeaa nähdä itseään näissä ihmisissä. Kuitenkin he itse ja heidän lähipiirinsä eivät edusta kaikkea. Ihmisen elinpiiri ei itse asiassa ole otoskooltaan riittävä. Ja vaikka olisi, se ei olisi satunnaisesti valikoitunut. Samastumattomuus ja keskiarvot painavat aika vähän jos näkökulma on yksinkertaisesti siinä missä uskonnottoman oman elämän kannalta on eniten haasteita. Että mikä on se taho jonka puolelta "oma persaus näyttää olevan kerran toisensa jälkeen tulilinjalla"...
Minulla onkin aiheeseen sopiva nyrkkisääntö ; Terroristisen tai muun väkivaltaisen organisaation vaarallisuus on suoraan verrannollinen sen saamaan ymmärrykseen ja hyssyttelyyn mediassa ja sen tehokkuus kääntäen verrallinen sen jäsenten ylläpitämään meteliin itsestään. Fatwakateus edustaa lähinnä sitä hyssyttelyä.
0