"Sun kolumni oli kuvottava, en voi hyväksyä sitä. Luulin et oot järkevä, taisin olla väärässä.
Hei, mä sanon tän sulle yhen kerran ja toivon et hoidat homman kotiin.
Must' ois kohtuullista, et pyydät anteeks kaikilta, osotat nöyryyttä.
Se ois vähintä mitä voit tehdä, sillä tää sun kirjoitus oli vihapuhetta ja sä ET tuu saamaan kavereita tolla
käytöksellä.
Jos et halua leimautua kusipääks tai rasistiks, niin pyydät anteeks."
Mistäköhän edellisessä oli kyse? Sananvapaudesta tai paremminkin sananvapauden rajoittamisesta.
Suomessa on jo pitkään ollut käynnissä järjestelmällinen, joka tuutista tunkeva ja iholle asti ilkkuva vihapuhevyörytys. Kaikki on suvaitsematonta, sortoa, syrjintää, vihapuhetta ja rasismia.
Yhteiskunnastamme on viime aikoina tullut äärimmäisen huono sietämään kaikkea normaalia ja luonnollista, varsinkin mielipiteitä.
Sananvapauteen on tähän päivään asti sisältynyt oikeus ilmaista, julkistaa ja vastaanottaa tietoja, mielipiteitä ja muita viestejä kenenkään ennakolta estämättä. Myös sellaisia, jotka saattavat häiritä, loukata tai järkyttää.
On huolestuttavaa, että rikoslakiin pyritään saamaan nyt käsitteitä, jotka eivät ole kuuluneet sinne perinteisesti. Viharikoksen käsite tuo tullessaan kokonaan uuden perspektiivin, kun aletaan määritellä vihasta kumpuavaa puhetta.
Väistämättä edessä on ennakkosensuuri, jossa jo etukäteen sovitaan, että tiettyjä asioita ei saa sanoa julkisesti.
Seuraavaksi voimme syyllistyä rikokseen jopa myös ajatuksissamme. Joku muu alkaa arvioida, mitä sinä ajattelet päässäsi ja langettaa sinulle rikosoikeudellisia tuomioita.
Vihan motivoima ajatus, ajatusrikos ja miten tällainen voidaan näyttää toteen ja paikallistaa; kuka taho sen määrittelee, ajatuspoliisiko ja kuinka sellaisen rikoksen tunnusmerkit täyttyvät.
Poliisit ovat kohta ylityöllistettyjä, jos he joutuvat juoksemaan jokaisen kirjoitetun sanan ja ajatellun asian perässä tarkistamassa, mitä tai ketä milläkin sanalla on tarkoitettu, paneteltu, solvattu tai uhattu. Pian meille voidaan esitellä listoja sanoista ja ilmaisuista, joita ei enää saa käyttää ja lausua ääneen. Edes ajatella.
Koti, uskonto ja isänmaa on asetettu tulilinjalle ja kriminalisoinnin kohteeksi. Kaikki konservatiivis-kristilliset näkemykset ollaan valmiita julistamaan vihan ja syrjinnän ilmaisuiksi ja ihmisoikeuksien vastaisiksi, vaikka länsimaiden ihmisoikeudet ja tasa-arvo ovat yksin kristinuskon ansiota ja ihmisoikeuskäsitteellä on vankat juuret juuri kristillisessä ajatteluperinteessä.
Jotta tällaisia perinteisen avioliiittokäsityksen ja maahanmuuttokriittisyyden syyllistäviä tukahduttamisyrityksiä ja kusipäärasistinimittelyjä ymmärtäisi vähänkään, on hyvä ihan ensimmäiseksi tietää, keitä nämä tämän kaiken pelleilyn takana olevat oikein ovat.
Kulttuurimarxistiset vasemmistoradikaalit seksuaalivallankumousuumoilijat ja ihmisoikeuksilla ratsastavat monikulttuurisuusideologit ovat iskostaneet pääidentiteetikseen autoritaarisen omavaltaisen sananvapauden sensuroinnin. Mikä tahansa toiminta on näille kauhukakaroille sallittua ja oikeutettua, kunhan se vain on heidän ajamansa ideologian ja edun mukaista.
Jokainen meistä on varmasti saanut maistaa jo oman osansa siitä tulikasteesta.
Median pakkotoistama vihapuhe- ja rasismirummutus on luikerrellut nyt sosiaalisen median yksityisviesteihin ja kävellyt vastaasi vaikka opiskelemasi oppilaitoksen käytävällä tai työpaikkaruokalassa. Sananvapautesi on päättynyt heti siellä, missä olet ilmaissut oman mielipiteesi. Olet leimattu vihapuhujaksi, törkeäksi rasistiksi, jopa kiihottajaksi pahimmasta päästä, tiettyä kansan- tai vähemmistöryhmää vastaan kapinoivaksi vihan lietsojaksi.
Suomi on jakaantunut oikein- ja väärinpuhumisen leireihin - arvot ja normit ovat moninaistettu. Joka paikassa on joku kyttäämässä, ettei kukaan vain yleistä mitään tai huolimattomasti käytä vääriä iskusanoja, jotka liittyvät jollakin tavalla sukupuoleen tai uskontoon. Yhteiskunnallisesta keskustelusta pyritään karkottamaan kaikki, joilla on vähänkin eriävä näkökanta, etteivät he varmasti ajojahdin, rangaistuksen ja käräjien pelossa koskaan ikinä missään vaan avaisi suutansa. Erityisesti kristittyjen olisi parempi tukkia suunsa ja pitää päänsä kiinni.
Sananvapaudesta on tullut milloin minkäkin vähemmistön oikeuksia penäävän parkumisjoukon yksityisomaisuutta. Lempilapsi ja sylivauva, jolle he opettavat, mitä saa puhua ja kirjoittaa, mitä mieltä saa olla milloinkin, millainen on oikea mielipide ja kuka sen määrittää. He määräävät myös sen, milloin se alkaa ja mihin se loppuu.
Milloin Suomi on ehtinyt muuttua niin paljon, että välttyäkseen tulemasta haukutuksi, pitää pyytää anteeksi mielipiteitään kaikilta ja osoittaa nöyryyttä? Hautautua tuhkaan ja suorittaa katumusharjoituksia.
Miksi juuri minä en saa esittää kritiikkiä, vaikka tekisin sen kuinka asiallisesti ja faktoihin perustuen? Koska se on kiellettyä ja yleinen mielipide ei salli totuutta.
Totuuden puhujalle on piirretty valkoiset heterokonservatiiviset kasvot. Kasvojen takana oleva yksilö osaa ajatella omilla aivoillaan, eikä ole altis millekään ideologialle tai utopialle.
Häneen ei suhtauduta vakavasti, vaan häneen loukkaannutaan ja suututaan. Juuri siten kuin oikeaoppiset mielensäpahoittajat sen tekevät, lapsellisen nenäkkäästi.
Olet aina parjaamassa, loukkaamassa ja kiihottamassa, vaikka ilmaiset vain oman kantasi ja puolustat sitä.
Miten henkilö voidaan tuomita, ennen kuin kukaan edes on kiihottunut tai ilmoittanut tulleensa panetelluksi tai solvatuksi?
On rakennettu olettamus, että jossakin on jonkun väkisinkin pahoitettava mielensä. Kukaan ei ole edes loukkaantunut, ei ainakaan se, jota "mielipide" koskettaa, vaan joku ylemmyydentuntoinen itsensä edistykselliseksi korottanut puolestaloukkaantuja.
Sananvapautta voidaan näin rajoittaa oikein olan takaa - vähemmistöjen eduksi, enemmistön kustannuksella.
Entä he, joiden itsetunto ja ihmisoikeudet ovat väitetty peruuttamattomasti ja pahoin loukkaantuneen, esimerkiksi Teuvo Hakkaraisen, Sebastian Tynkkysen tai Aleksi Valavuoren sananvapauden takia.
Missä he ovat?
Ketään ei näy eikä kuulu missään, mutta samat puolestaloukkaantujat jatkavat mieliensä pahoittamista, kitinää, kamalaa huutoa ja katkeruusautomaattinsa pyörittämistä päivästä toiseen ja keksivät uusia syitä ja kohteita ilmiantoihin.
Älkäämme luulkokaan, että nämä vihapuhe-, rasismi-, kiihotus- ja kiimapykälät koskisivat ja suojaisivat sinua ja minua jotenkin, enemmistökulttuuria.
Ei.
Ne ovat alun perinkin suunniteltu lainsäädäntöön vain tiettyjä vähemmistöryhmiä varten. Tällaista hullutusanarkismia ajavat juuri ne tahot, jotka ovat päättäneet käyttää niitä juridisina ja oikeudellisina välineinä vähemmistöryhmien erityisessä suosimisessa ja suojelemisessa kantaväestön kustannuksella. Vähemmistöjen oikeudet menevät aina kantaväestön edelle.
Positiivista syrjintää.
He kannattavat sananvapautta, mutta todellisuudessa edustavat arvoja ja aatteita, joita ei saa asettaa kyseenalaisiksi. He ovat muka liberaaleja, mutta he eivät suvaitse, jos sinulla on oma mielipide ja tuot sen julki. Se riittää perusteeksi rajoittaa sinun sananvapauttasi.
Totalitarismin siemenet on näin kylvetty ja kaikissa tunnetuissa diktatuurimaissa on aina ansioiduttu juuri tällä saralla. Aina rajoittamisen tarkoitus on pakottaa ihminen ajattelemaan tietyllä tavalla.
Heillä itsellään on oikeus päästellä suustaan lähes tulkoon mitä tahansa panetteluja, solvauksia ja uhkauksia ja nimetä kenet tahansa rasistiksi ja homo- tai islamofobiseksi.
Vaikka rasismi käsitteenä tarkoittaa rotusortoa, nykyään mikä tahansa voi määritelmällisesti olla rasismia ja rasismikortti voidaankin kohdistaa mihin tahansa kohteeseen. Huumori, vitsi-ja anteeksipyyntökortit on jo käytetty.
Länsimainen oikeusperinne hyväksyi ennen ristiriitaistenkin katsantokantojen ilmaisemisen julkisessa tilassa ja keskustelussa. Nyt sekulaarisen humanismin miekka on "yhteisen hyvän" nimissä isketty kristillisyyden vahvaa moraalista arvovaltaa vastaan ja taistelua käydään vaikuttamalla suurten massojen ajatteluun yleisen mielipiteen keinoin.
Yleisö ja media pehmitetään suopeaksi erilaisten ideoiden: Huominen ilman pelkoa -, Rasismi rikoslakiin -, Ei vihapuheelle- ja Sananvastuuvala -kampanjoiden sekä Peli poikki - rikotaan hiljaisuus -mielenosoitusten avulla.
Heillä on unelma: vallata kaikki keskeiset instituutiot ja rakenteet - kirkko, tiede, taide, teatteri, viihde, lehdet, media, oppilaitokset ja yliopistot sisältä käsin ja myrkyttää ne täyteen vasemmistohegemonisia aatteita. Yhteiskunnallisella hallitsevalla valta-asemallaan he murtavat kristillisyyden vastarintaa hankkimalla liberaalikirkollista tukea homoseksualismille ja haastavat perinteisen raamatunselityksen vääristyneillä homoteologisilla vastaväittämillään.
He hyökkäävät juuri perinteisiä arvoja puolustavien kristittyjen kimppuun halventaen, häpäisten ja demonisoiden heidät armotta - nöyryyttäen heidät julkisesti. Pesunkestävät heterokonservatiivit pitää saada tuntemaan itsensä ilkeiksi, julmiksi, pahantahtoisiksi ja kantamaan häpeää ja syyllisyyttä kielteisestä suhtautumisestaan HLBTI- ja gender -ajattelua kohtaan.
Yhtä aikaa homoseksuaalit kuvataan tavallisina rauhallisina kärsijöinä, erityistä suojelua tarvitsevina uhreina. Ei aggressiivisina riidanhaastajina, vaan nimenomaan kohtalon ja yhteiskunnan rakenteiden uhreina - sympatian varmistamiseksi vielä korostamalla homoseksualismin synnynnäisyyttä.
Seksuaalivähemmistöistä tehdään yhteiskunnan tukipylväitä, tomoffinlandeja ja mannerheimeja, saippuasarjojen päähenkilöitä, jotka ratkovat kaikenlaisia parisuhdeongelmia. Terveitä tasapainoisia elämäntapapersonaltrainer-hottiksia, jotka voivat valita seksuaalisen suuntautumisensa ja vaihtaa sitä tarpeensa ja fiiliksiensä mukaan "good looking".
Vaikka tiede ei olekaan nyt yhtäkkiä osoittanut mitään syytä, miksi mieheys ja naiseus pitäisi hylätä, ohjelmallisella yhteiskunnan muuttamisella uskotaan ihmisen ja sukupuolien kuitenkin muuttuvan ja jopa häviävän. Siispä muutetaan avioliittoa, niin onnellisuus lisääntyy. Murretaan perhe, niin mielihyvä lisääntyy. Puretaan sukupuolet, niin biologiakin muuttuu. Rakennetaan seksuaalisuus uudestaan, niin perversiot kukoistavat. Murskataan moraali, niin ihmisen korskeus saa jalansijaa.
Naamioidaan ne oikeudenmukaisuuteen, syrjinnän vastustamiseen ja tasa-arvon edistämiseen vetoavilla perusteilla, niin kyllä uppoaa.
Kuka nyt syrjintää kannattaa? No ei kukaan.
Oletko oikeudenmukaisuuden ja tasa-arvon puolella? No tietysti.
Utopia upposi.
Koulut pakotetaan tasa-arvosuunnitelmiin ja tyttöjen kutsuminen tytöiksi ja poikien pojiksi kielletään. Lapsista kasvatetaan sukupuolitiedottomia ja sukupuolettomia muunsukupuolisia androgyynejä sekoittamalla jo valmiiksi kypsymätön seksuaali-identiteetti ja epävarmojen teinien hormonihyökyaallot.
Nuoret velvoitetaan miettimään sukupuoli-identiteettiään, mahdollista trans-sukupuolisuuttaan ja sitä, missä vaiheessa sukupuolen korjausleikkausta kannattaisi alkaa jo suunnitella.
Kun suvaitsemattomuutta esiintyy muilla kuin valkoisilla heteroilla, äänensävy muuttuu tyynnytteleväksi ja hyssytteleväksi. Se onkin ihailtava osa kulttuuria ja uskontoa, eksoottinen tuulahdus, lähellä sydäntä oleva mielipide tai valtaväestön aiheuttaman "syrjinnän" aikaansaannos. Sitä yritetään ymmärtää, liehitellä, mutta ei missään tapauksessa tuomita. Kukaan ei suin surmin edes ajattele uskaltavansa vaatia normikäyttäytymistä esimerkiksi islamilaisilta tahoilta.
Keskustelua vähemmistöjen suvaitsemattomuudesta ei siis saa edes käydä, eikä pelolle saa antaa sijaa. Muslimeillakin on oikeus harjoittaa uskontoaan ja sananvapauttaan, mutta ei vaatia yhteiskuntajärjestyksemme muuttamista.
Vähemmistön suvaitsemattomuuden suvaitseminen on tässä valossa ja länsimaisilla mittareilla mitattuna kuitenkin osoitus myös rasismista ja yhtä tuomittavaa, edustaa sitä enemmistö tai vähemmistö.
Mutta.
Vähemmistön suvaitsemattomuus enemmistöä kohtaan ei olekaan "niin" vaarallista, ei vaikka Suomen perustuslain mukaan ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan sukupuolen, iän, alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella.
Jotta poliittinen ja yhteiskunnallinen keskustelu ylipäätään olisi mahdollista, täytyisi erilaisia, poleemisiakin mielipiteitä voida lausua julki ja suoda myös eri mieltä oleville. Se on todellista moniarvoisuutta, suvaitsevaisuutta ja avarakatseisuutta.
Silloin kun tätä ruvetaan kiristämään, yhteiskuntamme vapaus ja demokratian säilyminen on todellakin kortilla.
Sananvapaus kuvitellaan saavutetuksi eduksi, joka on kaikilla, eikä sitä enää tarvitse puolustaa. Tosi asia kuitenkin on, että sananvapaus ei enää ole demokraattisesti turvattu kaikille sen kirjaimellisessa merkityksessä, vaikka se kuinka lukee perustuslaissa virallisesti.
Se on uhattuna, sillä länsimaisten arvojen puolustaminen tulkitaan tämän tuosta lainvastaiseksi, vihapuheeksi tai kiihottamiseksi kansanryhmää vastaan.
Jos jonkun asian argumentointi kielletään tänään, on varmaa, että luetteloon lisätään huomenna uusia aiheita ja se lista kasvaa kasvamistaan.
Vakaumus, uskonnon ja omantunnon vapaus on juridisesti yhtä vahva kuin yhdenvertaisuus ja tasa-arvo.
"Hei, mäkin sanon tän sulle yhen kerran."
En voi hyväksyä sellaista, että sanan- ja uskonnonvapaus, mikä on ollut ihan jokaisen perusoikeus, pimitetään perinteisiä arvoja kannattavilta.